Kristillinen nationalismi

 Olen yhtäältä hämmästynyt siitä, miten väärin otsikon käsitteen voi ymmärtää, toisaalta taas siinä mielessä en, että tiedän, miten valtava määrä internetissä on antikristillisiä kirjoittajia, jotka talmudisoivat minkä tahansa käsitteen mielensä mukaiseksi voidakseen hyökätä kristittyjä vastaan.  Koskapa ymmärrän käsitteen mainiosti ja jotkut saattavat olla asian suhteen vielä eksyksissä yllä mainitusta syystä, voin olla avuksi.

Ensin lienee määriteltävä nationalismi.  Sana tulee latinan kielen syntymää tarkoittavasta sanasta natio.  Implikaatio on, että kansaan synnytään sen jäsenten jälkeläiseksi.  Kansaan ei voi myöhemmin liittyä sen enempää avioliiton, omien mieltymysten kuin paperinkaan voimalla.  Mitä puoli- neljäsosa- ynnämuuverisiin tulee, heidän kohdallaan kyse on ensisijaisesti siitä, minkä kansan jäsenenä he tulevat hyväksytyiksi.  Valitettavan usein heidän saamansa vastaus on "ei kummankaan", mikä ymmärrettävästi aiheuttaa massiivisia identiteettiongelmia vanhempiensa lyhytnäköisyyden takia.

Toisena on syytä todeta, mitä kristillinen tarkoittaa.  Se tarkoittaa "kristinuskon mukaista".  Raamattu on täynnä varoituksia ja kieltoja, jotka koskevat kansojen keskenään sekoittamista, kuten myös tarjoaa melkoisen määrän käytännön esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun näin mennään tekemään.

Näin ollen ja molemmat käsitteet yhdessä kristillinen nationalismi ei tarkoita uutta kansojen sillisalaatista muodostuvaa kansakuntaa, joka koostuisi kristityistä, vaan  pyrkimystä kohti erillisiä ja itsenäisiä kansakuntia, jotka elävät kristilliseen tapaan, tunnustaen sanoissa ja teoissa Jeesuksen herrakseen.

Maailmassa on myös tahoja, jotka pyrkivät kansakuntien yhdistämiseen yhden hallinnon alle, ja näitä tahoja on ollut Baabelin tornin rakennusyrityksestä alkaen.  Kutsui näitä farisealaisiksi, globalisteiksi, kansainvälisiksi juutalaisiksi hännystelijöineen tai satanisteiksi, kaikki nämä ovat saman hengen orjia, ja se sama henki yritti ostaa Jeesuksen puolelleen tarjoamalla tälle koko maailmaa.  Näille orjilleen on toki riittänyt merkittävästi pienempi pala kakusta.

Rotukysymys

 Jos rodulla ei olisi väliä, sitä ei yritettäisi muuttaa väestönvaihdolla.  On oikein ja kohtuullista rakastaa, vaalia ja suojella omaansa.

Minulla ei oikeastaan tästä aiheesta kummempia; keskeinen huomio on vain tuo, että eurooppalaisia kansoja de facto yritetään tuhota ja hävittää maailmasta tuomalla tilalle nopeammin lisääntyvä vierasväestö.

Irlantilaiset vaikuttavat olevan niitä harvoja eurooppalaisperäisiä väestöjä, jotka eivät häpeä itseään liikaa puolustaakseen omiaan ja omaansa.

Valtaapitävillä ei ole oikeutta antaa lastemme maata ulkomaalaisille.

Takapajuisuuden hyvät puolet

 

Tästähän voisi vaikka ymmärtää jotakin.

Päivän lainaus

 Tällä kertaa meemimuodossa:

Kansan kiirastuli

Paikoitellen tuntuu siltä, että eurooppalaisia kansoja poltetaan alituiseen jonkinasteisessa kiirastulessa - kuin jalostamaan ja korventamaan esille ne, jotka kykenevät asettumaan yleistä hulluutta, vastuuttomuutta, kestämättömiä ratkaisuja ja muuta pahuutta vastaan terveen itsetunnon, itsesuojeluvaiston ja elämän puolesta.  Euroopan, ja omalla tavallaan erityisesti Suomen, kansat ovat kokeneet tällaista tietynlaista karsintaa lähestulkoon koko olemassaolonsa ajan.  Karsinta muuttaa jatkuvasti muotoaan, toisaalta taas toistuu muistuttamassa, että jokainen henkinen voitto tulee voittaa yhä uudestaan, jottei se unohdu.

Tulikokeita on ollut viime vuosina kiihtyvään tahtiin, ja painopistekin siirtyy yhä suuremmalta osin petollisten poliitikkojen luotsaamalta makrotasolta yksilötasolle, jossa kukin pääsee näyttämään kuka on, hyvin konkreettisten valintojen kautta.  Nämä valinnat vaikuttavat, eivät vain materiaalisilla seurauksillaan, vaan myös sillä tavoin, että ne paljastavat meille ja muille ne osat sielustamme, joista me ja muut emme välttämättä olleet edes tietoisia.

En voi olla ajattelematta, että näistä kaikista kansaamme ja yksilöitä, joista se koostuu, kohtaavista ongelmista ei voisi lopulta seurata jotakin hyvää, vähän samaan tapaan kuin Nietzsche aikoinaan ilmaisi, että se, mikä ei tapa, vahvistaa.  Toki olemme huomanneet, että nämä tulikokeet eivät välttämättä tapa, vaan rampauttavat, tekevät mahoksi tai sairaaksi, uhkaavat hävittää koko kansan maailmasta sekä kulttuurina että geneettisenä tekijänä, eli siltä osin nietu ei aivan maaliin osunutkaan.  Mieleeni kuitenkin nousee se kysymys, että mitäpä jos tällä koko touhulla onkin jokin tarkoitus?

C. S. Lewis kirjoitti aikoinaan suurin piirtein niin, että tilaa olla valitsematta puolensa on joka päivä vähemmän.  Nämä viime aikoina lisääntyneet tulikokeet vahvistavat näkemystäni sanotun paikkansapitävyydestä, ja samalla tekevät selväksi, että kuilu puolten välillä syvenee ja erkanee jatkuvasti. Hyvyyden, totuuden ja kauneuden puolestapuhujat tekevät asioita, jotka heijastavat heidän hyveitään joka päivä, kun taas pahuuden, valheen ja rumuuden kannattajat vaikuttavat todella valinnoillaan tekevän tietoisesti asioita, jotka estävät edes muistamasta kolmen ensimmäisen olemassaoloa.  Yhdet arvot ruokkivat elämää, voimaa ja pyrkimystä parempaan, jälkimmäiset puolestaan johtavat heikkouteen, sairauteen, mielikuvitukseen lähinnä standardien alittamisen saralla ja lopulta hedelmättömään kuolemaan.

Jäljelle jäävät tulikokeista selvinneet, jotka sitten lapsilleenkin hyvää, totta ja kaunista opettavina perivät maan viimeistään sitten, kun sen vääryydellä itselleen keplotelleet sortuvat todellisuuden viimein saadessa heidät kiinni.  Siitä on tuleva uusi kultainen aika, ja sitä on hyvä odottaa näinä kaoottisina ja rankkoina aikoina.

C. S. Lewis - That Hideous Strength

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Clive Staples Lewisin That Hideous Strengthistä, ja puhun teoksesta viitaten mieluiten sen kääntämättömään nimeen, koska en ole koskaan kyennyt lukemaan sen suomennosta Piinattu planeetta.  Kyseessä on Lewisin "Charles Williams-romaani", jossa kohdataan nykylukijalle häkellyttävän tutunoloinen instituutti, jonka tarkoitusperät voi lukea suurin piirtein suoraan WEF:n kotisivuilta.  Teos on sen verran profeetallinen, että pidän sitä pääsyynä niin kutsuttuun salaliittoteoreetikkouteeni, joskin jälkimmäinen lähinnä tarkoittaa sitä, että kun tunnistan selvän kuvion, jota ei ole mitään järkisyytä yrittää selitellä pois, sanon sen ääneen.  Kuvio, jonka toteutumista on voinut seurata reaaliajassa, on ollut näkyvillä tarkkanäköisille jo suurin piirtein 80 vuotta sitten.

"Avaruustrilogian osa kolme" - periaatteessa kyllä, mutta THS seisoo kyllä kokonaan omilla tolpillaan.

Kirja itsessään on tarina (omavalintaisesti) lapsettomasta avioparista, joka on ajautumassa erilleen nykymaailmassa varsin tutunoloisista syistä, näiden suunnista kohti edistysmielisen ihmiskunnankehitysinstituutin keihäänkärkeä ja toisaalla puolestaan kohti traditionalistisempaa maailmankuvaa, ja lopulta näiden valintojen seurauksista.  Molemmat päähenkilöt kuvataan sympaattisesti ja ovat moniuloitteisia sisäisten ristiriitojensa kanssa painijoita kuin muutkin ihmiset.  Tarinan edetessä käy ilmi, miten ovelasti ja vaivihkaa pikkusormi menee pirulle, ja minkälaiseen vyyhtiin sillä itsensä sotkee, toisaalta taas myös, miten vaikea sellaisesta on taistella irti.  Lewis itse kuvaa teosta aikuisten saduksi, ja se onkin sitä sen perinteisessä mielessä - eettis-moralistinen varoitus puettuna aikaansa nähden arkisiin puitteisiin.

Lewis tulee teoksessa (kuten myös samaa kysymystä sivuavassa lyhyemmässä esseessä The Abolition of Man) ennustaneeksi nykyisin vallalla olevan transhumanistisen agendan tavalla, jonka jokainen Yuval Noah Hararista koskaan lukenut tunnistaa välittömästi.  Kirjasta löytää proosalliset pastissit lähes kaikista nykyajan nokkaglobalisteista ja instituutti NICE:n kielenkäyttö, laillisuusperiaatteen murskaaminen, (keskenäänkin kilpailevat) agendat ja käytännössä kirjan koko sisältö on kuin satiirinen, kevennetty parodia nykypäivästä missä tahansa länsimaassa.  False flagit, mustan selittäminen valkoiseksi medioiden kautta, aivan kaiken valjastaminen agendan ajamiseen, jopa ei-toivotun aineksen sterilointi "rokotuksilla" tulee kirjassa mainittua.  Samoin sekin, miksi periaatteessa hyvä ihminen voi lähteä mukaan samaan kelkkaan.

Syy, minkä takia kyseinen agenda on tänä päivänä ajankohtainen, on sama kuin aikaisemminkin, koska agenda on täsmälleen sama: pyrkimys irroittautua maailmasta, todellisuudesta ja sen lainalaisuuksista, luoda oma, vaihtoehtoinen todellisuus, jonka kautta eliitti kykenisi sekä välttämään että voittamaan kuoleman ja sitä kautta ikään kuin voittamaan Jumalan tämän omassa pelissä.  Ottaen huomioon nykymaailman geopoliittisen ja moraalisen todellisuuden ja ihmisten vieraantumisen globalistien ohjauksesta en povaa globalistien unelmille korkeaa onnistumistodennäköisyyttä.

That Hideous Strength on kammottava kirja nimenomaan sen takia, että se osuu maaliin; uutta Baabelia rakentavan instituutin painostava, murskaava uhka on nykylukijalle paikoin jopa liian siloiteltu, riippuen hieman lukijan perehtyneisyydestä globalismin kannattajien ekstrakurrikulaareihin, mutta tarkkanäköinen ja vakavasti otettava.  Sadunomaisuutta tarinaan tuo lähinnä sen lopun katarttinen apokalypsi, jonka kautta tilanne ratkeaa.

Kyseessä on kirja, jonka soisin kaikkien hyvän, toden ja kauniin puolella olevien ihmisten lukevan (tai kuuntelevan).  Varoitan mahdollista lukijaa kuitenkin sen verran, että se avaa silmiä todellisuudelle tavalla, jonka jälkeen niitä ei voi enää sulkea.