Isänmaa

Minä rakastan Suomea ja suomalaisia.  Jos kohta hallintonsa on mitä on, en osaa olla erottamatta kansaa ja kulloinkin sen nimellisessä keskiössä toikkaroivia toisistaan.  Minun silmissäni suomalaiset eivät ole hallintonsa, eikä hallintonsa ole kansansa näköistä, eikä siis ensin mainitun törttöily vaikuta isänmaanrakkauteeni millään lailla.  Uskon tämän itse asiassa suorastaan välttämättömäksi osaksi isänmaanrakkautta.  Ja koska ymmärrän rakkauden hyvän tekemisenä toisille, kannatan kaikkea, minkä uskon olevan suomalaisille hyväksi, ja vastustan kaikkea, minkä koen heille haitalliseksi.  Toisinaan tämä saa jonkun kanssaihmiseni hämmästelemään esittämiäni kantoja, mutta se on odotettavissa: suuresta enemmistöstä harva kykenee ymmärtämään kantojani, joten olisi erikoista odottaa heiltä samanmielisyyttä.

Kyllä se vaan on kaunis Seurasaarikin.

Maamme fyysisenä paikkana on minulle myös tärkeä: sen lukuisat, mökkien reunustamat järvet, valtavat metsät, pellot, kotieläimet, kaikkialle jatkuva suuri tila, ja toisaalta taas vanhempi kaupunkiarkkitehtuuri tuovat silmiini paikan, jollaista en toista maailmasta tiedä.  Se ei ehkä ole suurin ja uljain kaikista maista, mutta se on niistä suomalaisin: se on minun kotini, enkä vaihtaisi sitä muiden maiden rikkauksiin, olivat ne mitä laatua hyvänsä, ja vaikka monia muita maita ja kansoja valtavasti arvostankin.

Suomen kielellinen ja kirjallinen perintö on myös rikasta, ja 1800-luvun suomalaisromantikoiden miehekäs proosa, erityisesti Välskärin kertomuksissa, vetoaa allekirjoittaneen tunteisiin siitäkin huolimatta, että käsittelee pelkästään Ruotsin vallan aikaa.  Siinäkin suomalaiset esiintyvät kuitenkin selvästi suomalaisina, ja vaikka arvopohjansa on nykylukijalle helposti vieras, sen omaleimainen suoraselkäisyys ja kunniantunto ovat silti jotain, mikä kaikissa meissä sisimmässä asuu.  Puhun todennäköisesti joistakin lukemistani kirjoista tässä blogissa erikseen, joten jätän pidemmät puheet niihin postauksiin.

Jos kohta kykyni arvostaa musikaalista kauneutta on erityisesti nykymusiikin suhteen rajallista, varsinkin suomalaisille perinteisessä iskelmän muodossa, on todettava, että kotimainen metallimusiikki ja klassinen maittavat allekirjoittaneelle suuresti.  Aikoinaan turmelin estetiikantajuani opettelemalla kuuntelemaan (ja tekemään) black metallia, eikä arvostus tätä normaali-ihmisen korvia runtelevaa rienaa kohtaan ole päässyt kaikkoamaan edes uskoontulon myötä - joskin jotkut kappaleet jäävät nykyisin välistä ihan puhtaasti sanoituksellisista syistä.  Kuitenkin on sanottava, että ymmärrän mainiosti sen, minkä takia kielemme sana sankari tulee ruotsinkielisestä laulajaa tarkoittavasta sanasta: laulu, tai ainakin sointi, asuu sydämissämme.

Ehkä kuitenkin se keskeisin ja tärkein syy isänmaanrakkauteeni on se, että Suomi on ainutlaatuisen kansani ainutlaatuinen koti ja ainoa paikka koko maailmassa, joka meillä on oikeus ja velvollisuus pitää sellaisena, että suomalaisella on siellä hyvä olla.  On toki totta, että jotkut laiminlyövät ja sabotoivat tätä velvollisuutta ymmärtämättömyyttään tai vääryyttään, mutta se, mihin kukin kykenemme, on kantaa vastuu maamme ja kansamme asiasta omalta osaltamme ja tarjota jälkipolville yhtä lailla rakas ja arvokas maa kuin millaisen omaksi ristiksemme saimme.