Luin kesän ratoksi H. P. Lovecraftin Omnibuksen osat 1 ja 2, jotka kattavat herran ne kirjoitukset, jotka eivät ole kollaboraatioita tai vastaavia. 1990-luvulla tulin lukeneeksi näistä tarinoista jo suurimman osan ja ne olivat allekirjoittaneen portti kauhukirjallisuuden maailmaan. Jos kohta minua ovat aina viehättäneet kummittelukertomukset, toivat lovecraftilaiset Cthulhu-myyttiset tarinat uudenlaisen lähestymistavan siihen asti kokemaani puhtaasti goottilaiseen kauhuun.
 |
| Pat Artin kuva miehestä sopii tähän. |
Omnibuksen ainoa merkittävä minulle uusi tarina oli fantasmagorinen uniseikkailu The Dream-Quest of Unknown Kadath, pienoisromaani, joka jakaa Lovecraft-faneja kahteen leiriin. Ymmärrän molempien leirien näkemykset sikäli, että kyseinen tarina ei ole kauhutarina, vaan muuttaessaan lovecraftilaista mytologiaa unimaailman fantasiantäyteiseksi kerronnaksi ikään kuin vesittää sen kosmista kauhua. Toisaalta se taas rikastaa mytologiaa avaten sen olentotyyppien eri suhteita omine mytologioineen ja sisältää valtavan kavalkadin erinäisiä kosmisia painajaisnäkyjä. Itse pidin kertomuksesta suuresti.
Tulin lukiessani pistäneeksi merkille yhden asian, mikä taatusti nuorempana vetosi minuun suuresti ja toisaalta nyt vanhempana jonkin verran latistaa niiden lukemista: Lovecraftin tarinat ja mytologia ovat läpeensä ateistisia. Kirjailija mitä ilmeisimmin rakasti tiedettä ja edistystä samaan aikaan, kun fanitti Lord Dunsanyn proosaa ja omat kertomuksensakin pyörivät materiaalisen todellisuuden ympärillä aika-avaruus-persoonamatkailuistaan ja mystiikastaan huolimatta. Ne ovat tunteikkaita, mutta äärimmilleen viedyn nihilistisiä yksilökokemuksia maailmasta, johon ei mahdu kuin hulluja, pahoja ja epäinhimillisiä nimenomaan ali-inhimillisessä merkityksessä olevia jumalia. Nämäkin ovat kiinteä osa fysikaalista todellisuutta, eivät sen tuolla puolen.
Laajahkon tuotantonsa mestariteoksia ovat mielestäni The Street (lukekaa!), The Dream-Quest of Unknown Kadath, The Whisperer in Darkness, The Call of Cthulhu, The Shadow Over Innsmouth, At the Mountains of Madness ja Colour Out of Space. Viimeksi mainittua en muista omnibusseista lukeneeni, tosin se saattoi olla ensimmäisessä osassa.
Noin muuten pärjäisin kyllä mainiosti vähän vanhempienkin kirjojen kanssa ilman jatkuvaa niitä koskevaa rasismikeskustelua. Se ei ole kiinnostavaa eikä se ole hyödyllistä. Mieluummin keskittyisin kertomusten todellisten ansioiden puimiseen, kun niitä kerran on. HPL oli mestari siinä mitä teki, ja jos vaikka hetkittäin toistikin itseään, tarjosi muistoihin jääviä elämyksiä.
Tämäpäs sattui, olenkin pitkin kesää lukenut Lovecraftin novelleja. Samaa mieltä tarinasta "Tuntematon Kadath"; kaunokirjallisesti horjuva, mutta puhtaan fantasian voimasta mieleenpainuva. Vaikka kokonaisuus on sekava, useat kohtaukset ovat elävänä muistissa kuin itsenähdystä unesta.
ReplyDeleteLovecraft on siitä erikoinen mies, että julkilausutusta materialismistaan ja ajoittaisesta nihilismistään huolimatta hänen taiteensa antaa ilmi romantikon. Tämä selviää viimeistään sydäntäsärkevän kauniista novellista "Celephais". Luin juuri hänen suomennetusta "Unennäkijän Muistikirjasta" esseen, missä hän tilittää maailman mekanistisuutta ja sielun olemattomuutta ja en voi olla ajattelematta kuinka tämä "sielullisuus" usein hiipi teoksiin mukaan. Ilmeisesti vasta myöhemmän kauden teoksissaan hän teki tietoista irtiottoa yliluonnolliseen ja onkin sanottava, että vaikka kirjailija itse piti "Hulluuden Vuoria" pääteoksenaan, kalpeaa se silti monille aikaisemmille, myös edellä mainituille töille.
Celephaïs jäi itsellenikin mieleen, ja tarinoita lukiessa huomaa kyllä sen fantasian verkon, jonka HPL esihistoriastaan / unimaailmastaan rakensi. Omnibuksissa avataan elämäkerrallisessa osiossa itse asiassa aika hyvin miehen romanttisuutta - hän ei alun alkaen edes aikonut kauhukirjailijaksi.
ReplyDelete