Merestä

En ole aina pitänyt merestä, mutta kun ikää on karttunut, on se jollakin tapaa alkanut kutsua.  En ajatellut koskaan olevani meri-ihmisiä, enkä tietyssä mielessä olekaan, mutta sen levollisuus ja levottomuus kiehtovat sekä sielua että mieltä.

Ensikosketukseni vaikuttavaan mereen ei ensinkään ollut miellyttävä siinä mielessä, että ehkä väkevimmin siitä mieleenjäänyt muisto on Mauritiuksen pohjoiskärjestä sadesäällä, jolloin tuntui siltä, että on säälittävän kokoisella hiekanjyvällä ja kaikkialla on vain valtava, painostava massa.  Se oli toisaalta erinomaisen hieno hetki, ja voin hyvin uskoa, että H. P. Lovecraft aikoinaan koki vastaavanlaisia tuntemuksia katsellessaan merta ja inspiroituessaan kirjoittamaan Cthulhu-mytologisia tarinoitaan.

Itämerellä sielu lepää.

Se oli niitä tiloja ja tilanteita, joissa argumentti suuruudesta, jolla mitätöidään ihmiselämän merkitys vetoamalla sen kokoon suhteessa kosmiseen mittakaavaan, vaikuttaa täysin pätevältä ja uskottavalta.  Voi olla, että nihilismi syntyy paitsi koetusta tarpeesta myös oman vähäisyyden kokemuksesta suhteessa voimiin, joita luonnossa jyllää.  Miksi minulla olisi väliä, kun nämä ovat olemassa?  Kysymys on väärä; siihen ei ole mielekästä vastausta.

Toinen mereen liittyvä ajatus on saaristo.  Luin Saariston lapset vasta lapsilleni niiltä itse lapsena tyyten välttyneenä, mutta osa sydämestä jäi kaipaamaan Saltkråkanille ja pieneen yhteisöön, jonka onnellisuudet ja onnettomuudet ovat ihmisen kokoisia ja sellaisina ratkaistavia.  Pidän pienyhteisöistä: kun yhteisön jäsenet ovat ne, jotka tekevät siellä päätökset, joutuvat kaikki konkreettisesti kantamaan vastuunsa niin korkeammassa kädessä kuin toisilleenkin.  Sama reiluus ei toteudu suuremmassa kaupungissa valtiotasosta tai laajemmasta puhumattakaan.

Merellinen kirjallisuus on muutenkin ruvennut kiinnostamaan, ja tällä hetkellä lueskelenkin Arturo Perez-Reverten Merikarttaa, tosin englanniksi.

Meressä, etenkin kotoisessa Itämeressämme, on jotain samaa kuin järvissämme.  Sen ääreen voi jäädä pohdiskelemaan syntyjä syviä, vaikenemaan ja kokemaan tiettyä nöyryyttä.  Nautin myös suuresti meri-ilman tuoksusta.  Se on jotenkin sisämaan ilmaa vitaalimpaa.