Todellisuuskosketus

Tulin tässä taannoin saaneeksi todellisuuskosketuksen, jollaista toivoakseni kovin monelle ei ole tullut omalle kohdalle.  Henkeäni uhattiin tavalla, jota pidin uskottavana, ja tilanteesta selviäminen suurin piirtein ehjin nahoin aikaansai itsetutkiskelua.  Se toki lisäsi myös omaa, kyseisessä tilanteessa vajaaksi jäänyttä toimintavalmiutta ja varmuutta siitä, että sikäli kuin se allekirjoittaneesta on kiinni, seuraavaa kertaa ei tapahdu, ja jos meinaa tapahtua, olen sinut seurausten kanssa.

Kun tulee käsinkosketeltavasti silmätysten oman kuolevaisuutensa kanssa, se on varsin pysäyttävää.  Ei siksi, että kuolemisessa itsessään uskoisi olevan jotakin pahaa - näin kristittynä en itse ajattele näin - mutta se, että jättäisi maansa tällaiseen jamaan ja perheensä vaille sitä turvaa, jonka toistaiseksi pystyn vielä hyvin tarjoamaan, on ilkeä ajatus.  Minun tieni on kesken, eikä sitä sovi satunnaisten rettelöitsijöiden kanssa kohtaamisen katkaista.

Pisti kuitenkin miettimään, miten häkellyttävän avuton ihminen arkitilassaan on.  Luulen, etten ole poikkeus siinä mielessä, että käydessäni töissä, kaupassa tai muuten hoitamassa asioita, en ole valmistautunut fyysiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta.  Sellaisen kuvittelisi olevan valtavan raskas tapa elää - ja nyt, kun asian syystäkin päässä pyörittelystä on kokemusta, on tunnustettava, että asian raskaus ei ole silkkaa kuvitelmaa.  Niin tai näin, olen tästedes julkisissa paikoissa selvästi valppaampi kuin aikaisemmin.

Uhkaaja vaikutti ihmiseltä, jonka olemuksen, elämäntavan ja asenteen voi typistää tuttuun idioomiin: nasty, brutish and short.  Ulospäin näkyvää elämäntapaansa on oikein tutkittukin ja todettu, että on vaarallista ja huolestuttavaa.  En ihan äkkiseltäni keksi, että mitä suurta suomalaista tarvetta maamme päättäjät ajattelivat näiden arvaamattomien, väkivaltaisten ja uhkaavien ihmisten täyttävän.  Luulin, että meillä on riittävästi ongelmavähemmistöjä jo vanhastaan, eikä niitä kukaan täysijärkinen halua yhtään lisää.

Tärkeä linkki

 Siinä, missä aikoinani koetin osaltani herätellä ihmisiä näkemään sen, mitä ympärillään kasvavissa määrin oli, veikkaan, etten koskaan saavuttanut tätä ilmaisuvoiman tasoa.  Suosittelen lämpimästi lukemaan kyseisen tekstin - saman blogin kirjoitukset ovat viime aikoina muutenkin olleet erinomaisen korkealaatuisia ja ne ovat alleviivanneet vastaansanomattomasti yhtä asiaa:

Länsimaiden hallinnot käyvät sotaa omia kansojaan vastaan.

Silmät auki nykymaailmaan

Tulin Kurganin blogin ansiosta löytäneeksi Larry Romanoffin kirjoitukset, ja on todettava, että kyseinen kaveri kirjoittaa paljon ja asiaa.  Erinomaisen sivistävää luettavaa, jos vain pakki kestää.  Ei helppoa sisäistettävää demokratiauskovaisille tai niille, jotka uskovat, että länsimaalaiset on ne hyvikset ja venäjäkiinapalestiina ne pahikset mustavalkoisessa pilvimaailmassa.

Nykymaailmaa huonosti ymmärtävän kannattaa aloittaa kirjastaan Bernays and Propaganda.

Edward B. hengellisen isänsä seurassa.

Orwell-sitaatti ja suomalainen konteksti

 “If you want to know who rules over you, look at who you are not allowed to criticize.”

Sattuvasti sanottu.  Suomi on parastaikaa kieltämässä lailla holokaustista eri mieltä olemisen.  Mieti sitä faktaa ja lainausta.  Taustoitettakoon sen verran, että holokaustinkiistämisen käsitteenä keksi ja lanseerasi Deborah Lipstadt vuonna 1993.  Siitä asti se on ollut Virallinen Totuus tietyissä piireissä.

Suomessa on valtionuskontona tätä nykyä holokausmi, ja sen keskeiset linjat ovat ymmärtääkseni suurin piirtein seuraavat:

 - Millään eurooppalaisperäisellä väestöllä ei ole oikeutta omaan valtioonsa, vaan kaikkien eriväristen ihmisten on päästävä esteettä niihin, koska kansallisvaltio johtaa holokaustiin.

- Eurooppalaisperäinen väestö ei saa kritisoida yhtään mitään erivärisiin liittyvää tai edes huomata eriväristen ihmisten rötöksiä tai yhteensopimattomuutta maahansa.  Muu olisi holokaustia.

- Eriväriset ihmiset saavat sanoa ja tehdä varsin pitkälle mitä haluavat, seurauksitta.  Heitä on elätettävä loputtomiin, sillä mikä tahansa muu olisi holokausti.

- Se ainoa asia, mitä edes eriväriset ihmiset eivät saa sanoa tai tehdä, on kritisoida juutalaisia millään tavoin.  Se se vasta holokausti onkin.

Kaikki länsimaita tuhoava väestönvaihto- ja itsetuhopolitiikka nojaa oikeutuksenaan holokaustiin.  Se on mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisperäisen väestön hävitysprojektin primus motor, joka on vääränä jumalana siksi kaadettava, oli se laillista tai ei.  Ja kun tämä pyhä lehmä on nurin, voidaan viimein alkaa miettiä sitä, mikä olisi suomalaisille hyväksi.  Vähän niinkuin kansanedustuslaitoksemme tehtävä vielä sitä perustettaessa oli.

Mitä sydän on täynnä, suu puhuu

Vanhoilla koirilla tapaa olla vanhat temput ja agendat.  Isänsä suulla puhuvat ja tahtoaan toteuttavat. 

Mitenkä arvelet kyseisen rabbin suhtautuvan kristittyihin ja eurooppalaiisin?

Oma sydämeni on täynnä rakkautta kristinuskoa, perhettäni ja kansaani kohtaan, ja kaikkien näiden saavutuksista ja matkasta olen ylpeä.  Jos kohta onkin viisasta tunnistaa ja nimetä pahuus ja olla alistumatta sille, on kuitenkin paljon tärkeämpää keskittyä vaalimaan sitä, mitä haluaa kasvattaa.

Kompassi

Hanlonin partaveitsi toteaa: 

 "Never attribute to evil that which is adequately explained by stupidity."

Scott Peck, People of the Lien kirjoittaja, vastaa:

"When confronted by evil, the wisest and most secure adult will usually experience confusion."

Oman ymmärrykseni mukaan Peck on oikeassa ja Hanlonin partaveitsi lähinnä pahuuden piilottamisen väline.

Pahuus on hämmentävää.  Normaali ihminen ei ole kristitty, eikä usko hyvään ja pahaan.  Näin ollen hänen täytyy selittää pahuus pois, ja olen toistuvasti huomannut muuten järkevien ja hyväntahtoisten ihmisten sortuvan jopa valehtelemaan voidakseen selittää pahuudelta vaikuttavan toiminnan johtuvan vain lyhytnäköisyydestä tai vastaavasta.  Tällä tavalla muuten kohtalaisen hyvä ihminen asettuu pahan puolelle, puolustamaan sitä, jotta voi pitää kiinni omasta, moraalisesti neutraalista maailmankuvastaan.

Oma kysymyksensä kuitenkin on se, missä määrin itsepetos kestää todellisuuskosketuksia. Keskimäärin ilmeisen hyvin.  Yksinkertainen ja kiistämätön totuus on, että jos jokin taho on tyhmä, sen toimien tulos on lottoa: sieltä tulee hyviä ja huonoja päätöksiä jotakuinkin satunnaisesti.  Sen sijaan taholla on selvästi moraalinen kompassi, jota se noudattaa, jos sen päätökset ovat säännönmukaisesti ja selvästi pahoja ja tuhoisia.  Tästä huolimatta ihmisiä, jotka jaksavat yllättyä ja poisselittää jokaisen valinnan, riittää vaikka millä mitalla.

Totuutta on vaikea nähdä, kun kaikki pelimerkit ovat kiinni siinä, ettei se ole totta.

Tarkoitan, että ihmisen, jonka maailmankuva rakentuu sen varaan, että hyvä ja paha ovat ihmisen keksimiä käsitteitä, ja sisältönsä puolesta enemmän tai vähemmän mielivaltaisia, on mahdotonta ottaa pahuutta todesta.  Jos pahuus olisi totta, se, minkä varaan on elämäänsä rakentanut kaikki vuosikymmenensä, onkin se kuuluisa hiekkapohjalle rakennettu maja.  Siksi se ei saa olla totta ja siksi täytyy jopa valehdella - tehdä itse pahaa - voidakseen selittää pois ilmeinen.

Todellisuutta vastaan käymisessä on tietysti se ongelma, että se kääntää vain todellisuuden kävijäänsä vastaan, eikä sillä tavoin pitkälle pötkitä.  Päänsä hiekkaan upottaminen ei tee mitään syylle, jonka takia pää sinne hiekkaan upotettiin.  Kaikki eivät kestä sitä, että kissan nostaa pöydälle, vaan katkaisevat välinsä ihmisiin, jotka muistuttavat totuudesta.

Tästä syystä olen pitkälti sitä mieltä, että maailman nykytilasta ei ole mielekästä keskustella kuin kristittyjen kanssa.  Kaikki muut eivät pääse hämmennyksensä yli yrittäessään keksiä keinoja selittää pahuutta sekulaarista, epämoralistisesta näkökulmasta.  Vox Day on viime aikoina kirjoitellut saman aiheen tiimoilta.

C. S. Lewis - That Hideous Strength

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Clive Staples Lewisin That Hideous Strengthistä, ja puhun teoksesta viitaten mieluiten sen kääntämättömään nimeen, koska en ole koskaan kyennyt lukemaan sen suomennosta Piinattu planeetta.  Kyseessä on Lewisin "Charles Williams-romaani", jossa kohdataan nykylukijalle häkellyttävän tutunoloinen instituutti, jonka tarkoitusperät voi lukea suurin piirtein suoraan WEF:n kotisivuilta.  Teos on sen verran profeetallinen, että pidän sitä pääsyynä niin kutsuttuun salaliittoteoreetikkouteeni, joskin jälkimmäinen lähinnä tarkoittaa sitä, että kun tunnistan selvän kuvion, jota ei ole mitään järkisyytä yrittää selitellä pois, sanon sen ääneen.  Kuvio, jonka toteutumista on voinut seurata reaaliajassa, on ollut näkyvillä tarkkanäköisille jo suurin piirtein 80 vuotta sitten.

"Avaruustrilogian osa kolme" - periaatteessa kyllä, mutta THS seisoo kyllä kokonaan omilla tolpillaan.

Kirja itsessään on tarina (omavalintaisesti) lapsettomasta avioparista, joka on ajautumassa erilleen nykymaailmassa varsin tutunoloisista syistä, näiden suunnista kohti edistysmielisen ihmiskunnankehitysinstituutin keihäänkärkeä ja toisaalla puolestaan kohti traditionalistisempaa maailmankuvaa, ja lopulta näiden valintojen seurauksista.  Molemmat päähenkilöt kuvataan sympaattisesti ja ovat moniuloitteisia sisäisten ristiriitojensa kanssa painijoita kuin muutkin ihmiset.  Tarinan edetessä käy ilmi, miten ovelasti ja vaivihkaa pikkusormi menee pirulle, ja minkälaiseen vyyhtiin sillä itsensä sotkee, toisaalta taas myös, miten vaikea sellaisesta on taistella irti.  Lewis itse kuvaa teosta aikuisten saduksi, ja se onkin sitä sen perinteisessä mielessä - eettis-moralistinen varoitus puettuna aikaansa nähden arkisiin puitteisiin.

Lewis tulee teoksessa (kuten myös samaa kysymystä sivuavassa lyhyemmässä esseessä The Abolition of Man) ennustaneeksi nykyisin vallalla olevan transhumanistisen agendan tavalla, jonka jokainen Yuval Noah Hararista koskaan lukenut tunnistaa välittömästi.  Kirjasta löytää proosalliset pastissit lähes kaikista nykyajan nokkaglobalisteista ja instituutti NICE:n kielenkäyttö, laillisuusperiaatteen murskaaminen, (keskenäänkin kilpailevat) agendat ja käytännössä kirjan koko sisältö on kuin satiirinen, kevennetty parodia nykypäivästä missä tahansa länsimaassa.  False flagit, mustan selittäminen valkoiseksi medioiden kautta, aivan kaiken valjastaminen agendan ajamiseen, jopa ei-toivotun aineksen sterilointi "rokotuksilla" tulee kirjassa mainittua.  Samoin sekin, miksi periaatteessa hyvä ihminen voi lähteä mukaan samaan kelkkaan.

Syy, minkä takia kyseinen agenda on tänä päivänä ajankohtainen, on sama kuin aikaisemminkin, koska agenda on täsmälleen sama: pyrkimys irroittautua maailmasta, todellisuudesta ja sen lainalaisuuksista, luoda oma, vaihtoehtoinen todellisuus, jonka kautta eliitti kykenisi sekä välttämään että voittamaan kuoleman ja sitä kautta ikään kuin voittamaan Jumalan tämän omassa pelissä.  Ottaen huomioon nykymaailman geopoliittisen ja moraalisen todellisuuden ja ihmisten vieraantumisen globalistien ohjauksesta en povaa globalistien unelmille korkeaa onnistumistodennäköisyyttä.

That Hideous Strength on kammottava kirja nimenomaan sen takia, että se osuu maaliin; uutta Baabelia rakentavan instituutin painostava, murskaava uhka on nykylukijalle paikoin jopa liian siloiteltu, riippuen hieman lukijan perehtyneisyydestä globalismin kannattajien ekstrakurrikulaareihin, mutta tarkkanäköinen ja vakavasti otettava.  Sadunomaisuutta tarinaan tuo lähinnä sen lopun katarttinen apokalypsi, jonka kautta tilanne ratkeaa.

Kyseessä on kirja, jonka soisin kaikkien hyvän, toden ja kauniin puolella olevien ihmisten lukevan (tai kuuntelevan).  Varoitan mahdollista lukijaa kuitenkin sen verran, että se avaa silmiä todellisuudelle tavalla, jonka jälkeen niitä ei voi enää sulkea.