Tästähän voisi vaikka ymmärtää jotakin.
Suomalaisisän taistelu hyvän, toden ja kauniin puolesta nykyajan lohikäärmeitä vastaan sanan voimalla
Mitä sydän on täynnä, suu puhuu
Vanhoilla koirilla tapaa olla vanhat temput ja agendat. Isänsä suulla puhuvat ja tahtoaan toteuttavat.
Valvomattomista säännöistä
Yhteiskunnan laadusta kertoo varsin paljon se, noudatetaanko sen niitä sääntöjä, joita ei valvota tai joihin ei pakoteta. Esimerkkinä vaikkapa se, pidetäänkö asuinympäristö siistinä, tai viedäänkö pantittomat ostoskärryt takaisin paikalleen.
![]() |
| Seura tekee kaltaisekseen - valitse tarkkaan. |
Pienessä mittakaavassa ilmiön voi todeta omassa kodissaankin: laitetaanko tavarat paikoilleen, vai jätetäänkö ne sinne, missä niitä on viimeksi käyttänyt? Onko kaikelle edes paikkaa?
Ihmiset kokevat helposti, että ovat jotenkin tällaisten yksinkertaisten tehtävien yläpuolella. Muistelen jossakin zeniläisessä luostarissa toistettaneen päivittäin turhia ja pitkästyttäviä tehtäviä nimenomaan tämän inhimillisen taipumuksen voittamiseksi ja nöyryyden oppimiseksi.
Jos ihmiset ympärilläsi eivät viitsi tehdä askareita, jotka eivät hyödytä heitä itseään, elät sivistymättömien ihmisten keskuudessa. Muutama vuosikymmen sitten tämänkaltaisia ihmisiä eli lähinnä Afrikassa, mutta alimman yhteisen nimittäjän perässä hiihtänyt kulttuuri ja sen mukana laskenut yhteisöllisyys ja älykkyys ovat tehneet siitä läntistä valtavirtaa.
Totuuden nimissä on tässä asiassa katsottava myös peiliin - jos kohta kannankin yhteisössä korteni kekoon, unohdan sen helpoiten siellä, missä se eniten merkitsee: kotona, jossa turmelen vaikutteille alttiita lapsiani piittaamattomuudellani asuinympäristöstäni.
Petrattavaa on.
Kompassi
Hanlonin partaveitsi toteaa:
"Never attribute to evil that which is adequately explained by stupidity."
Scott Peck, People of the Lien kirjoittaja, vastaa:
"When confronted by evil, the wisest and most secure adult will usually experience confusion."
Oman ymmärrykseni mukaan Peck on oikeassa ja Hanlonin partaveitsi lähinnä pahuuden piilottamisen väline.
Oma kysymyksensä kuitenkin on se, missä määrin itsepetos kestää todellisuuskosketuksia. Keskimäärin ilmeisen hyvin. Yksinkertainen ja kiistämätön totuus on, että jos jokin taho on tyhmä, sen toimien tulos on lottoa: sieltä tulee hyviä ja huonoja päätöksiä jotakuinkin satunnaisesti. Sen sijaan taholla on selvästi moraalinen kompassi, jota se noudattaa, jos sen päätökset ovat säännönmukaisesti ja selvästi pahoja ja tuhoisia. Tästä huolimatta ihmisiä, jotka jaksavat yllättyä ja poisselittää jokaisen valinnan, riittää vaikka millä mitalla.
Totuutta on vaikea nähdä, kun kaikki pelimerkit ovat kiinni siinä, ettei se ole totta.
Tarkoitan, että ihmisen, jonka maailmankuva rakentuu sen varaan, että hyvä ja paha ovat ihmisen keksimiä käsitteitä, ja sisältönsä puolesta enemmän tai vähemmän mielivaltaisia, on mahdotonta ottaa pahuutta todesta. Jos pahuus olisi totta, se, minkä varaan on elämäänsä rakentanut kaikki vuosikymmenensä, onkin se kuuluisa hiekkapohjalle rakennettu maja. Siksi se ei saa olla totta ja siksi täytyy jopa valehdella - tehdä itse pahaa - voidakseen selittää pois ilmeinen.
Todellisuutta vastaan käymisessä on tietysti se ongelma, että se kääntää vain todellisuuden kävijäänsä vastaan, eikä sillä tavoin pitkälle pötkitä. Päänsä hiekkaan upottaminen ei tee mitään syylle, jonka takia pää sinne hiekkaan upotettiin. Kaikki eivät kestä sitä, että kissan nostaa pöydälle, vaan katkaisevat välinsä ihmisiin, jotka muistuttavat totuudesta.
Tästä syystä olen pitkälti sitä mieltä, että maailman nykytilasta ei ole mielekästä keskustella kuin kristittyjen kanssa. Kaikki muut eivät pääse hämmennyksensä yli yrittäessään keksiä keinoja selittää pahuutta sekulaarista, epämoralistisesta näkökulmasta. Vox Day on viime aikoina kirjoitellut saman aiheen tiimoilta.
Kansan kiirastuli
Paikoitellen tuntuu siltä, että eurooppalaisia kansoja poltetaan alituiseen jonkinasteisessa kiirastulessa - kuin jalostamaan ja korventamaan esille ne, jotka kykenevät asettumaan yleistä hulluutta, vastuuttomuutta, kestämättömiä ratkaisuja ja muuta pahuutta vastaan terveen itsetunnon, itsesuojeluvaiston ja elämän puolesta. Euroopan, ja omalla tavallaan erityisesti Suomen, kansat ovat kokeneet tällaista tietynlaista karsintaa lähestulkoon koko olemassaolonsa ajan. Karsinta muuttaa jatkuvasti muotoaan, toisaalta taas toistuu muistuttamassa, että jokainen henkinen voitto tulee voittaa yhä uudestaan, jottei se unohdu.
Tulikokeita on ollut viime vuosina kiihtyvään tahtiin, ja painopistekin siirtyy yhä suuremmalta osin petollisten poliitikkojen luotsaamalta makrotasolta yksilötasolle, jossa kukin pääsee näyttämään kuka on, hyvin konkreettisten valintojen kautta. Nämä valinnat vaikuttavat, eivät vain materiaalisilla seurauksillaan, vaan myös sillä tavoin, että ne paljastavat meille ja muille ne osat sielustamme, joista me ja muut emme välttämättä olleet edes tietoisia.
En voi olla ajattelematta, että näistä kaikista kansaamme ja yksilöitä, joista se koostuu, kohtaavista ongelmista ei voisi lopulta seurata jotakin hyvää, vähän samaan tapaan kuin Nietzsche aikoinaan ilmaisi, että se, mikä ei tapa, vahvistaa. Toki olemme huomanneet, että nämä tulikokeet eivät välttämättä tapa, vaan rampauttavat, tekevät mahoksi tai sairaaksi, uhkaavat hävittää koko kansan maailmasta sekä kulttuurina että geneettisenä tekijänä, eli siltä osin nietu ei aivan maaliin osunutkaan. Mieleeni kuitenkin nousee se kysymys, että mitäpä jos tällä koko touhulla onkin jokin tarkoitus?
C. S. Lewis kirjoitti aikoinaan suurin piirtein niin, että tilaa olla valitsematta puolensa on joka päivä vähemmän. Nämä viime aikoina lisääntyneet tulikokeet vahvistavat näkemystäni sanotun paikkansapitävyydestä, ja samalla tekevät selväksi, että kuilu puolten välillä syvenee ja erkanee jatkuvasti. Hyvyyden, totuuden ja kauneuden puolestapuhujat tekevät asioita, jotka heijastavat heidän hyveitään joka päivä, kun taas pahuuden, valheen ja rumuuden kannattajat vaikuttavat todella valinnoillaan tekevän tietoisesti asioita, jotka estävät edes muistamasta kolmen ensimmäisen olemassaoloa. Yhdet arvot ruokkivat elämää, voimaa ja pyrkimystä parempaan, jälkimmäiset puolestaan johtavat heikkouteen, sairauteen, mielikuvitukseen lähinnä standardien alittamisen saralla ja lopulta hedelmättömään kuolemaan.
Jäljelle jäävät tulikokeista selvinneet, jotka sitten lapsilleenkin hyvää, totta ja kaunista opettavina perivät maan viimeistään sitten, kun sen vääryydellä itselleen keplotelleet sortuvat todellisuuden viimein saadessa heidät kiinni. Siitä on tuleva uusi kultainen aika, ja sitä on hyvä odottaa näinä kaoottisina ja rankkoina aikoina.
-
Tulin tässä lukeneeksi pitkän kirjoituksen siitä, miten Led Zeppelin toimi degeneraation aallonharjalla ja myötään toi kulttuuriseksi parad...
-
Yksi suurimpia älyllisiä töppäyksiäni on se, että olen joskus viitannut itseeni "refleksiivisenä toisinajattelijana" tehdäkseni t...
-
En ole aina pitänyt merestä, mutta kun ikää on karttunut, on se jollakin tapaa alkanut kutsua. En ajatellut koskaan olevani meri-ihmisiä, e...





