Ajatuksia mieskuvista

Tulin tässä lukeneeksi pitkän kirjoituksen siitä, miten Led Zeppelin toimi degeneraation aallonharjalla ja myötään toi kulttuuriseksi paradigmaksi sellaisen miehisen mallin, joka piti miehekkäänä sitä, että kykenee antautumaan kaikille haluilleen ja himoilleen estoitta.  Sellainen tietynlainen alfauroksen malli, jonka käsitys miehisyydestä on performatiivista ja lakkaa olemasta, jos kukaan ei ole sitä todistamassa.  Tämä on valtava sääli, koska jos ajatellaan sitä, mikä on oikeasti miehistä, ja ollut sitä satoja, jopa tuhansia vuosia täkäläisessä kulttuuripiirissä, on kyse ollut itsensä hallitsemisesta ja sitä kautta myös ympäristönsä hallitsemisesta.

Populaarimusiikkitouhu vei yhteiskuntaa vahvasti mainittuun rappiolliseen suuntaan, mutta voittonsa se sai kaiketi vasta 90-luvulla rap-touhujen ihannoinnin rantauduttua myös Suomeen.

Eurooppalaiset ihmiset ovat, paitsi lanseeranneet, myös kyenneet viimeksi mainittuun syvempään miehisyyteen, sen sijaan Suomeen raijattava öykkäriväestö ei kykene ymmärtämään kuin ensimmäistä eikä näistä sen enempään ole.  Sen sijaan tulin lukeneeksi erään toisen kirjan, joka käsittelee, paitsi hyviä tapoja, myös sitä sivistyneesti olemista.  Kirja on myös mitä ilmeisimmin varsin suosittu, mikä antaa ymmärtää, että kantaväestömme ainakin valitsee mieluummin sivistyksen kuin rappiota edustavan mieskuvan.

Kansamme on tehnyt valintansa sivistyksen puolesta ja rappiota vastaan.  Päättäjistömme on edelleen rappiolinjalla, mutta koskapa rapakon takana Trumpin toinen tuleminen on luonteeltaan kokonaan toisenlainen kuin ensimmäinen, on se rohkaisevaa - onhan Suomessa ahkerasti apinoitu sitä, mitä jenkkilässä ensin tehdään.  Jos vaikka viimeinkin saisimme maata johtamaan ihmisiä, joille suomalaisten etu on lähellä sydäntä.

Todellisuuskosketus

Tulin tässä taannoin saaneeksi todellisuuskosketuksen, jollaista toivoakseni kovin monelle ei ole tullut omalle kohdalle.  Henkeäni uhattiin tavalla, jota pidin uskottavana, ja tilanteesta selviäminen suurin piirtein ehjin nahoin aikaansai itsetutkiskelua.  Se toki lisäsi myös omaa, kyseisessä tilanteessa vajaaksi jäänyttä toimintavalmiutta ja varmuutta siitä, että sikäli kuin se allekirjoittaneesta on kiinni, seuraavaa kertaa ei tapahdu, ja jos meinaa tapahtua, olen sinut seurausten kanssa.

Kun tulee käsinkosketeltavasti silmätysten oman kuolevaisuutensa kanssa, se on varsin pysäyttävää.  Ei siksi, että kuolemisessa itsessään uskoisi olevan jotakin pahaa - näin kristittynä en itse ajattele näin - mutta se, että jättäisi maansa tällaiseen jamaan ja perheensä vaille sitä turvaa, jonka toistaiseksi pystyn vielä hyvin tarjoamaan, on ilkeä ajatus.  Minun tieni on kesken, eikä sitä sovi satunnaisten rettelöitsijöiden kanssa kohtaamisen katkaista.

Pisti kuitenkin miettimään, miten häkellyttävän avuton ihminen arkitilassaan on.  Luulen, etten ole poikkeus siinä mielessä, että käydessäni töissä, kaupassa tai muuten hoitamassa asioita, en ole valmistautunut fyysiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta.  Sellaisen kuvittelisi olevan valtavan raskas tapa elää - ja nyt, kun asian syystäkin päässä pyörittelystä on kokemusta, on tunnustettava, että asian raskaus ei ole silkkaa kuvitelmaa.  Niin tai näin, olen tästedes julkisissa paikoissa selvästi valppaampi kuin aikaisemmin.

Uhkaaja vaikutti ihmiseltä, jonka olemuksen, elämäntavan ja asenteen voi typistää tuttuun idioomiin: nasty, brutish and short.  Ulospäin näkyvää elämäntapaansa on oikein tutkittukin ja todettu, että on vaarallista ja huolestuttavaa.  En ihan äkkiseltäni keksi, että mitä suurta suomalaista tarvetta maamme päättäjät ajattelivat näiden arvaamattomien, väkivaltaisten ja uhkaavien ihmisten täyttävän.  Luulin, että meillä on riittävästi ongelmavähemmistöjä jo vanhastaan, eikä niitä kukaan täysijärkinen halua yhtään lisää.

Itsensä väärin ilmaisemisesta

 Yksi suurimpia älyllisiä töppäyksiäni on se, että olen joskus viitannut itseeni "refleksiivisenä toisinajattelijana" tehdäkseni toiselle ihmiselle helpommin ymmärrettäväksi sen, etten ole länsimaisen valtavirta-ajattelun kanssa samaa mieltä oikein mistään.  Siinä, missä se on totuus, että olen toisinajattelija, kyse ei ole refleksistä, vaan siitä, että minulla on perustellut ja järkeenkäyvät syyt olla eri mieltä mainitun valtavirran kanssa.

Kyseistä kevennysyritystä lienee kiittäminen siitä, että monesti ihmiset, joiden kanssa erinäisistä asioista tuli keskusteltua, uskoivat ilmeisesti näkemysteni johtuvan jonkinlaisesta erikoisuuden tavoittelusta, pyrkimyksestä olla "edgy" ja jonkin sortin intellektuaali kapinallinen.  Varmaan teini-iän lopulla tällaista taipumusta oli, mutta suoraan ilmaisten en ole moista tarvetta kokenut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.  En suuremmin nauti siitä, että olen usein näkemyksineni yksin, kuten en siitäkään, että yleensä ihmisten kanssa keskustellessani panen merkille suhteellisen nopeasti, että nämä eivät pureskele vastaanottamaansa informaatiota juuri mistään lähteestä.

Näin ollen toisinajattelijuuteni ei johdu refleksistä, vaan nimenomaan taipumuksestani ajatteluun ja siihen, että haluan ymmärtää näkökantani ja sen, miksi olen sen omaksunut.  Ei sillä, että olisin kokonaan immuuni sille, että omaksuisin näkemyksiäni vähäisin perustein; varmasti sellaisiakin on.  Se vain on todennäköistä, etten niissä tapauksissa ilmaise näkemystäni asiasta kovin herkästi saati vahvasti.

En haluaisi olla toisinajattelija, mutta koska ajattelen, päädyn olemaan eri mieltä kuin ne, jotka eivät ajattele.

Tärkeä linkki

 Siinä, missä aikoinani koetin osaltani herätellä ihmisiä näkemään sen, mitä ympärillään kasvavissa määrin oli, veikkaan, etten koskaan saavuttanut tätä ilmaisuvoiman tasoa.  Suosittelen lämpimästi lukemaan kyseisen tekstin - saman blogin kirjoitukset ovat viime aikoina muutenkin olleet erinomaisen korkealaatuisia ja ne ovat alleviivanneet vastaansanomattomasti yhtä asiaa:

Länsimaiden hallinnot käyvät sotaa omia kansojaan vastaan.

Aikamatkustustrooppi

 Kertomuksissa aikamatkustus on melko yleistä, mutta se ei ole periaatteellisesta kiinnostavuudestaan huolimatta kauhean toimiva väline sikäli, että se rikkoo väistämättä ainakin oman immersioni.  Koskapa tilaan sitä maailmankatsomusta, että viuhumme suurin piirtein pyöreän planeetan pinnalla, joka liikkuu melko kovaa kyytiä pitkin avaruutta, tekee tämä kaiken aikamatkustuksen väistämättömäksi tulokseksi materialisoitumisen keskelle avaruuden tyhjiötä maapallon sijaitessa fyysisesti aivan muualla kuin aikahypyn aktivointihetkellä, ja se sitten siitä tarinasta.

Kristillinen nationalismi

 Olen yhtäältä hämmästynyt siitä, miten väärin otsikon käsitteen voi ymmärtää, toisaalta taas siinä mielessä en, että tiedän, miten valtava määrä internetissä on antikristillisiä kirjoittajia, jotka talmudisoivat minkä tahansa käsitteen mielensä mukaiseksi voidakseen hyökätä kristittyjä vastaan.  Koskapa ymmärrän käsitteen mainiosti ja jotkut saattavat olla asian suhteen vielä eksyksissä yllä mainitusta syystä, voin olla avuksi.

Ensin lienee määriteltävä nationalismi.  Sana tulee latinan kielen syntymää tarkoittavasta sanasta natio.  Implikaatio on, että kansaan synnytään sen jäsenten jälkeläiseksi.  Kansaan ei voi myöhemmin liittyä sen enempää avioliiton, omien mieltymysten kuin paperinkaan voimalla.  Mitä puoli- neljäsosa- ynnämuuverisiin tulee, heidän kohdallaan kyse on ensisijaisesti siitä, minkä kansan jäsenenä he tulevat hyväksytyiksi.  Valitettavan usein heidän saamansa vastaus on "ei kummankaan", mikä ymmärrettävästi aiheuttaa massiivisia identiteettiongelmia vanhempiensa lyhytnäköisyyden takia.

Toisena on syytä todeta, mitä kristillinen tarkoittaa.  Se tarkoittaa "kristinuskon mukaista".  Raamattu on täynnä varoituksia ja kieltoja, jotka koskevat kansojen keskenään sekoittamista, kuten myös tarjoaa melkoisen määrän käytännön esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun näin mennään tekemään.

Näin ollen ja molemmat käsitteet yhdessä kristillinen nationalismi ei tarkoita uutta kansojen sillisalaatista muodostuvaa kansakuntaa, joka koostuisi kristityistä, vaan  pyrkimystä kohti erillisiä ja itsenäisiä kansakuntia, jotka elävät kristilliseen tapaan, tunnustaen sanoissa ja teoissa Jeesuksen herrakseen.

Maailmassa on myös tahoja, jotka pyrkivät kansakuntien yhdistämiseen yhden hallinnon alle, ja näitä tahoja on ollut Baabelin tornin rakennusyrityksestä alkaen.  Kutsui näitä farisealaisiksi, globalisteiksi, kansainvälisiksi juutalaisiksi hännystelijöineen tai satanisteiksi, kaikki nämä ovat saman hengen orjia, ja se sama henki yritti ostaa Jeesuksen puolelleen tarjoamalla tälle koko maailmaa.  Näille orjilleen on toki riittänyt merkittävästi pienempi pala kakusta.

Silmät auki nykymaailmaan

Tulin Kurganin blogin ansiosta löytäneeksi Larry Romanoffin kirjoitukset, ja on todettava, että kyseinen kaveri kirjoittaa paljon ja asiaa.  Erinomaisen sivistävää luettavaa, jos vain pakki kestää.  Ei helppoa sisäistettävää demokratiauskovaisille tai niille, jotka uskovat, että länsimaalaiset on ne hyvikset ja venäjäkiinapalestiina ne pahikset mustavalkoisessa pilvimaailmassa.

Nykymaailmaa huonosti ymmärtävän kannattaa aloittaa kirjastaan Bernays and Propaganda.

Edward B. hengellisen isänsä seurassa.

Terveysjuttuja

PA'n blogissa keskustelijat tulivat puhuneeksi epideemisestä lihavuudesta, joka on kehittynyt länsimaalaiseksi pandemiaksi jossakin 90-luvun jälkeen.  Epäilevät pääsyyksi sille korkeafruktoosista maissisiirappia - jolla eittämättä lukemieni ravitsemusoppaidenkin mukaan onkin paljon tekemistä asian kanssa.  Toisen tekijän, jonka asiaan vaikuttavaksi identifioivat, oli se, että nykyihmiset kulkevat autolla lyhyetkin matkat; normaalin kävelyn koetaan ilmeisesti tietyissä piireissä olevan jotenkin pelkästään kodittomien ja pummien juttu; jotta keskiluokkainen ihminen voisi kävellä, siihen tarvitaan jokin erityinen syy, kuten koiran ulkoiluttaminen.  Muussa tapauksessa käveleminen tulee toteuttaa jossakin erityisympäristössä, kuten kuntosalin kävelymatolla (jonne tietysti mennään autolla) tai vastaavassa.

Tjoo.  Totta on, että ihmiset nykyisin syövät jatkuvasti jotain, yleensä sokeripitoista. Liikkuvat myös paljon vähemmän kuin aikaisemmin normaalia oli.  Ja yhä useampi näyttää kehonsa koostumuksen puolesta McAmerikkalaiselta.  Itse tosin luulen, että asiaan vaikuttavia tekijöitä on lisääkin.

Ensimmäinen niistä on rokotteet ja sellaisena kansalaisille viime vuosina myydyt tuotteet.  Kyseessä on massiivinen bisnes, vaikka varsinainen tieteellinen näyttö rokotteiden tehosta on valitettavan huteraa ja vaikka sen sivuvaikutuksia, kuten lehmän hännän lailla laskenutta hedelmällisyyttä ja sukuhormonitasoja.

Asiaan oletettavasti vaikuttanevat myös mikromuovit, joilta on tätä nykyä sen verran vaikea välttyä, että keskivertokansalainen kerää niitä kehoonsa suurin piirtein luottokortillisen verran vuodessa.

Miksi ottaa asia puheeksi?  Siksi, että ne asiat, joihin näistä voimme vaikuttaa, kannattaa pistää kuntoon, jotta saamme minimoitua haitan niistä, joihin emme voi.  Kukin meistä kyennee liikkumaan, välttämään alituista sokeri- ja teollisuusjäteruokailua ja olemaan tarkka sen suhteen, mitä injektioita kehoonsa on valmis ottamaan.

Terveyteen vaikuttavia tekijöitä on toki paljon muitakin, kuten säännöllinen elämänrytmi ja se, mihin vapaa-aikaansa käyttää.  Kirjojen lukeminen kehittää, pornon katsominen tekee impotentiksi.

Presidentinvaalit

 Saisikos olla iso kauhallinen vai maistuuko koko kattilallinen?

Terveisiä pellemaailmasta; meiltä saa pätevimmät pellet kaikkiin (paitsi suomalaisten) tarkoituksiin.  Tavallaan jotenkin hellyyttävää, että Stupidon sanottiin "voittaneen Perussuomalaisten kannattajat puolelleen", kun kyse on siitä, että persut äänestävät mieluummin vaikka Saatanaa kuin päästävät Haaviston hännystelijöineen pallille.

Ei sillä, että alunperinkään tarjolla olisi ollut kummoisia ehdokkaita.  Meikäläisen kannalta pätevät kaverit loppuivat suomalaisesta politiikasta sinä päivänä, kun Halla-aho hyppäsi uksupuksukelkkaan ja alkoi toistella sisällöllisesti (mutta tyylilleen uskollisen aspergeristi) samoja litanioita hurmoshenkisen median kanssa.  Eittämättä maamme poliittinen eliitti on vieläkin sitä mieltä, että Venäjä luhistuu minä hetkenä hyvänsä ja että oli hyvä ja oikea veto lähteä ottamaan osaa sotatoimiin itänaapuria vastaan sen sijaan, että olisi puuttunut ihan oikeisiin maan sisäisiin ongelmiin.

Länsimaista ei näy olevan mihinkään muuhun kuin itsensä tuhoamiseen.  Suomi on ollut jo pitkään EU:n ja WEF:n käsinukke, nämä käytännössä Yhdysvaltojen käsinukke, ja Yhdysvallat Israelin.  Eurooppalais(peräis)ten kansojen etuja ei valvo eikä aja vallanpitäjistä kukaan.

Muistaa kuitenkin kannattaa, että ihmisten silmät ovat auki näille pelletouhuille enemmän kuin koskaan maailmanhistoriassa.  Elämme mielenkiintoisia aikoja, ja kovin pitkään muutosten ei ole edes teoriassa mahdollista mennä huonompaan suuntaan.

Rotukysymys

 Jos rodulla ei olisi väliä, sitä ei yritettäisi muuttaa väestönvaihdolla.  On oikein ja kohtuullista rakastaa, vaalia ja suojella omaansa.

Minulla ei oikeastaan tästä aiheesta kummempia; keskeinen huomio on vain tuo, että eurooppalaisia kansoja de facto yritetään tuhota ja hävittää maailmasta tuomalla tilalle nopeammin lisääntyvä vierasväestö.

Irlantilaiset vaikuttavat olevan niitä harvoja eurooppalaisperäisiä väestöjä, jotka eivät häpeä itseään liikaa puolustaakseen omiaan ja omaansa.

Valtaapitävillä ei ole oikeutta antaa lastemme maata ulkomaalaisille.

Orwell-sitaatti ja suomalainen konteksti

 “If you want to know who rules over you, look at who you are not allowed to criticize.”

Sattuvasti sanottu.  Suomi on parastaikaa kieltämässä lailla holokaustista eri mieltä olemisen.  Mieti sitä faktaa ja lainausta.  Taustoitettakoon sen verran, että holokaustinkiistämisen käsitteenä keksi ja lanseerasi Deborah Lipstadt vuonna 1993.  Siitä asti se on ollut Virallinen Totuus tietyissä piireissä.

Suomessa on valtionuskontona tätä nykyä holokausmi, ja sen keskeiset linjat ovat ymmärtääkseni suurin piirtein seuraavat:

 - Millään eurooppalaisperäisellä väestöllä ei ole oikeutta omaan valtioonsa, vaan kaikkien eriväristen ihmisten on päästävä esteettä niihin, koska kansallisvaltio johtaa holokaustiin.

- Eurooppalaisperäinen väestö ei saa kritisoida yhtään mitään erivärisiin liittyvää tai edes huomata eriväristen ihmisten rötöksiä tai yhteensopimattomuutta maahansa.  Muu olisi holokaustia.

- Eriväriset ihmiset saavat sanoa ja tehdä varsin pitkälle mitä haluavat, seurauksitta.  Heitä on elätettävä loputtomiin, sillä mikä tahansa muu olisi holokausti.

- Se ainoa asia, mitä edes eriväriset ihmiset eivät saa sanoa tai tehdä, on kritisoida juutalaisia millään tavoin.  Se se vasta holokausti onkin.

Kaikki länsimaita tuhoava väestönvaihto- ja itsetuhopolitiikka nojaa oikeutuksenaan holokaustiin.  Se on mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisperäisen väestön hävitysprojektin primus motor, joka on vääränä jumalana siksi kaadettava, oli se laillista tai ei.  Ja kun tämä pyhä lehmä on nurin, voidaan viimein alkaa miettiä sitä, mikä olisi suomalaisille hyväksi.  Vähän niinkuin kansanedustuslaitoksemme tehtävä vielä sitä perustettaessa oli.

Tolkien ja "pakolaiset"

The Men and Dwarves were mostly talking of distant events and telling news of a kind that was becoming only too familiar. There was trouble away in the South, and it seemed that the Men who had come up the Greenway were on the move, looking for lands where they could find some peace. The Bree-folk were sympathetic, but plainly not very ready to take a large number of strangers into their little land. One of the travellers, a squint-eyed ill-favoured fellow, was foretelling that more and more people would be coming north in the near future. ‘If room isn’t found for them, they’ll find it for themselves. They’ve a right to live, same as other folk,’ he said loudly. The local inhabitants did not look pleased at the prospect.

Pätkä löytyy Fellowship of the Ringistä; jaksaessani kaivelen esiin suomennetun version. 

Takapajuisuuden hyvät puolet

 

Tästähän voisi vaikka ymmärtää jotakin.

Relattakoon

 

Mitä sydän on täynnä, suu puhuu

Vanhoilla koirilla tapaa olla vanhat temput ja agendat.  Isänsä suulla puhuvat ja tahtoaan toteuttavat. 

Mitenkä arvelet kyseisen rabbin suhtautuvan kristittyihin ja eurooppalaiisin?

Oma sydämeni on täynnä rakkautta kristinuskoa, perhettäni ja kansaani kohtaan, ja kaikkien näiden saavutuksista ja matkasta olen ylpeä.  Jos kohta onkin viisasta tunnistaa ja nimetä pahuus ja olla alistumatta sille, on kuitenkin paljon tärkeämpää keskittyä vaalimaan sitä, mitä haluaa kasvattaa.

Valvomattomista säännöistä

Yhteiskunnan laadusta kertoo varsin paljon se, noudatetaanko sen niitä sääntöjä, joita ei valvota tai joihin ei pakoteta.  Esimerkkinä vaikkapa se, pidetäänkö asuinympäristö siistinä, tai viedäänkö pantittomat ostoskärryt takaisin paikalleen.

Seura tekee kaltaisekseen - valitse tarkkaan.

Pienessä mittakaavassa ilmiön voi todeta omassa kodissaankin: laitetaanko tavarat paikoilleen, vai jätetäänkö ne sinne, missä niitä on viimeksi käyttänyt?  Onko kaikelle edes paikkaa?

Ihmiset kokevat helposti, että ovat jotenkin tällaisten yksinkertaisten tehtävien yläpuolella.  Muistelen jossakin zeniläisessä luostarissa toistettaneen päivittäin turhia ja pitkästyttäviä tehtäviä nimenomaan tämän inhimillisen taipumuksen voittamiseksi ja nöyryyden oppimiseksi.

Jos ihmiset ympärilläsi eivät viitsi tehdä askareita, jotka eivät hyödytä heitä itseään, elät sivistymättömien ihmisten keskuudessa.  Muutama vuosikymmen sitten tämänkaltaisia ihmisiä eli lähinnä Afrikassa, mutta alimman yhteisen nimittäjän perässä hiihtänyt kulttuuri ja sen mukana laskenut yhteisöllisyys ja älykkyys ovat tehneet siitä läntistä valtavirtaa.

Totuuden nimissä on tässä asiassa katsottava myös peiliin - jos kohta kannankin yhteisössä korteni kekoon, unohdan sen helpoiten siellä, missä se eniten merkitsee: kotona, jossa turmelen vaikutteille alttiita lapsiani piittaamattomuudellani asuinympäristöstäni.

Petrattavaa on.

Päivän lainaus

 Tällä kertaa meemimuodossa:

Kompassi

Hanlonin partaveitsi toteaa: 

 "Never attribute to evil that which is adequately explained by stupidity."

Scott Peck, People of the Lien kirjoittaja, vastaa:

"When confronted by evil, the wisest and most secure adult will usually experience confusion."

Oman ymmärrykseni mukaan Peck on oikeassa ja Hanlonin partaveitsi lähinnä pahuuden piilottamisen väline.

Pahuus on hämmentävää.  Normaali ihminen ei ole kristitty, eikä usko hyvään ja pahaan.  Näin ollen hänen täytyy selittää pahuus pois, ja olen toistuvasti huomannut muuten järkevien ja hyväntahtoisten ihmisten sortuvan jopa valehtelemaan voidakseen selittää pahuudelta vaikuttavan toiminnan johtuvan vain lyhytnäköisyydestä tai vastaavasta.  Tällä tavalla muuten kohtalaisen hyvä ihminen asettuu pahan puolelle, puolustamaan sitä, jotta voi pitää kiinni omasta, moraalisesti neutraalista maailmankuvastaan.

Oma kysymyksensä kuitenkin on se, missä määrin itsepetos kestää todellisuuskosketuksia. Keskimäärin ilmeisen hyvin.  Yksinkertainen ja kiistämätön totuus on, että jos jokin taho on tyhmä, sen toimien tulos on lottoa: sieltä tulee hyviä ja huonoja päätöksiä jotakuinkin satunnaisesti.  Sen sijaan taholla on selvästi moraalinen kompassi, jota se noudattaa, jos sen päätökset ovat säännönmukaisesti ja selvästi pahoja ja tuhoisia.  Tästä huolimatta ihmisiä, jotka jaksavat yllättyä ja poisselittää jokaisen valinnan, riittää vaikka millä mitalla.

Totuutta on vaikea nähdä, kun kaikki pelimerkit ovat kiinni siinä, ettei se ole totta.

Tarkoitan, että ihmisen, jonka maailmankuva rakentuu sen varaan, että hyvä ja paha ovat ihmisen keksimiä käsitteitä, ja sisältönsä puolesta enemmän tai vähemmän mielivaltaisia, on mahdotonta ottaa pahuutta todesta.  Jos pahuus olisi totta, se, minkä varaan on elämäänsä rakentanut kaikki vuosikymmenensä, onkin se kuuluisa hiekkapohjalle rakennettu maja.  Siksi se ei saa olla totta ja siksi täytyy jopa valehdella - tehdä itse pahaa - voidakseen selittää pois ilmeinen.

Todellisuutta vastaan käymisessä on tietysti se ongelma, että se kääntää vain todellisuuden kävijäänsä vastaan, eikä sillä tavoin pitkälle pötkitä.  Päänsä hiekkaan upottaminen ei tee mitään syylle, jonka takia pää sinne hiekkaan upotettiin.  Kaikki eivät kestä sitä, että kissan nostaa pöydälle, vaan katkaisevat välinsä ihmisiin, jotka muistuttavat totuudesta.

Tästä syystä olen pitkälti sitä mieltä, että maailman nykytilasta ei ole mielekästä keskustella kuin kristittyjen kanssa.  Kaikki muut eivät pääse hämmennyksensä yli yrittäessään keksiä keinoja selittää pahuutta sekulaarista, epämoralistisesta näkökulmasta.  Vox Day on viime aikoina kirjoitellut saman aiheen tiimoilta.

Kansan kiirastuli

Paikoitellen tuntuu siltä, että eurooppalaisia kansoja poltetaan alituiseen jonkinasteisessa kiirastulessa - kuin jalostamaan ja korventamaan esille ne, jotka kykenevät asettumaan yleistä hulluutta, vastuuttomuutta, kestämättömiä ratkaisuja ja muuta pahuutta vastaan terveen itsetunnon, itsesuojeluvaiston ja elämän puolesta.  Euroopan, ja omalla tavallaan erityisesti Suomen, kansat ovat kokeneet tällaista tietynlaista karsintaa lähestulkoon koko olemassaolonsa ajan.  Karsinta muuttaa jatkuvasti muotoaan, toisaalta taas toistuu muistuttamassa, että jokainen henkinen voitto tulee voittaa yhä uudestaan, jottei se unohdu.

Tulikokeita on ollut viime vuosina kiihtyvään tahtiin, ja painopistekin siirtyy yhä suuremmalta osin petollisten poliitikkojen luotsaamalta makrotasolta yksilötasolle, jossa kukin pääsee näyttämään kuka on, hyvin konkreettisten valintojen kautta.  Nämä valinnat vaikuttavat, eivät vain materiaalisilla seurauksillaan, vaan myös sillä tavoin, että ne paljastavat meille ja muille ne osat sielustamme, joista me ja muut emme välttämättä olleet edes tietoisia.

En voi olla ajattelematta, että näistä kaikista kansaamme ja yksilöitä, joista se koostuu, kohtaavista ongelmista ei voisi lopulta seurata jotakin hyvää, vähän samaan tapaan kuin Nietzsche aikoinaan ilmaisi, että se, mikä ei tapa, vahvistaa.  Toki olemme huomanneet, että nämä tulikokeet eivät välttämättä tapa, vaan rampauttavat, tekevät mahoksi tai sairaaksi, uhkaavat hävittää koko kansan maailmasta sekä kulttuurina että geneettisenä tekijänä, eli siltä osin nietu ei aivan maaliin osunutkaan.  Mieleeni kuitenkin nousee se kysymys, että mitäpä jos tällä koko touhulla onkin jokin tarkoitus?

C. S. Lewis kirjoitti aikoinaan suurin piirtein niin, että tilaa olla valitsematta puolensa on joka päivä vähemmän.  Nämä viime aikoina lisääntyneet tulikokeet vahvistavat näkemystäni sanotun paikkansapitävyydestä, ja samalla tekevät selväksi, että kuilu puolten välillä syvenee ja erkanee jatkuvasti. Hyvyyden, totuuden ja kauneuden puolestapuhujat tekevät asioita, jotka heijastavat heidän hyveitään joka päivä, kun taas pahuuden, valheen ja rumuuden kannattajat vaikuttavat todella valinnoillaan tekevän tietoisesti asioita, jotka estävät edes muistamasta kolmen ensimmäisen olemassaoloa.  Yhdet arvot ruokkivat elämää, voimaa ja pyrkimystä parempaan, jälkimmäiset puolestaan johtavat heikkouteen, sairauteen, mielikuvitukseen lähinnä standardien alittamisen saralla ja lopulta hedelmättömään kuolemaan.

Jäljelle jäävät tulikokeista selvinneet, jotka sitten lapsilleenkin hyvää, totta ja kaunista opettavina perivät maan viimeistään sitten, kun sen vääryydellä itselleen keplotelleet sortuvat todellisuuden viimein saadessa heidät kiinni.  Siitä on tuleva uusi kultainen aika, ja sitä on hyvä odottaa näinä kaoottisina ja rankkoina aikoina.

Energiaa!

Ei, kyse ei ole BRICSIA-maiden ylivertaisesta energia- ja kalustotuotannosta suhteessa pellemaailmaan; siitä ovat puhuneet monet minua pätevämmätkin kaverit.  Kyse on sen sijaan siitä, että jostain syystä olen läpi ikäni ollut enemmän tai vähemmän letarginen, suomeksi voimaton.  Asia huomattiin jo synnytyssairaalassa, ja olen ainoa tietämäni ihminen, jolla lukee syntymäpapereissa lisätietoina "veltto".  Humoristi voisi vetää siitä paralleelin nykyiseen postaustahtiini ja todeta, että mikään ei ole muuttunut - enhän ole julkaissut tänne mitään kuukausiin.  No, asiaa voisi ruotia, mutta en kirjoittanut tätä ruotiakseni, joten menen asiaan.  Nyt minulla on energiaa, ja siitä haluan puhua.

Olen koettanut taistella ainaisen energiattomuuteni kanssa monin tavoin niin ruokavalioitse, treenaamalla kuin lenkkeilemälläkin.  Lenkkeily näistä oli se, jonka havaitsin oikeastaan lähinnä vievän energiaa - tosin epäsäännöllisenä lenkkeilijänä luultavasti sain touhusta sen huonot puolet vailla positiivisia.  Treenaus antoi minulle vielä täällä neljänkympin pimeälläkin puolella vahvat ja komeat lihakset, mutta ei se oikeastaan yleistä energisyyttä lisännyt.  Lihas painaa ja sen liikuttaminen kysyy efforttia.  Vinkuheinänä olisi kevyempää.  En kyllä vaihtaisi.  Ruoka puolestaan on sikäli tärkeää, että jos se sisältää sokeria, se aiheuttaa sokeripiikkiä ja sitä kautta yllä mainittua letargiaa.  Kannattaa syödä lihaa, normaalimuodossaan olevia rasvoja ja hitaampia hiilareita.  Viljaa ei ihminen tarvitse välttämättä ollenkaan.

Se, minkä ansiosta minulla on tällä hetkellä hämmästyttävän paljon energiaa, ja minkä takia olen laskenut päivittäisen kahvinkulutukseni suurin piirtein puoleen edellisviikosta, on varsin yksinkertainen: se kulkee nimellä NO-dumppi.

Dumppauksen ideana on tehdä kolmesti päivässä lyhyt nopeatempoinen (HIIT) treeni, joka tyhjentää kehon nitriittioksidivarastot, jotta ne sitten tottuisivat täyttymään nopeammin.  Olen tehnyt sitä vasta tämän arkiviikon verran, mutta tulokset ovat sen verran mukavia, että en keksi mitään syytä olla jatkamatta tätä hautaan asti.  En tiedä onko aikaansaatu energisyys seurausta NO-varastojen tyhjenemisestä vai jumpan verenkiertovaikutuksesta, enkä suuremmin ole kiinnostunutkaan tietämään.  Sen sijaan nautiskelen siitä, että nyt en juo kotosalla töistä palattuani lainkaan sumppia ja ehkä nukunkin sen ansiosta paremmin.  Aamulla, töistä palattua ja päivällisen jälkeen tehtynä energiatasot pysyvät korkeina koko päivän haittaamatta nukkumista millään lailla.  Valitsemani massiivisen volyymin takia paikat ottavat muutaman päivän totutteluun, mutta jaksavat kyllä hyvin.

Tässä itse reeni:

Pöllin kuvan jostain netistä, en muista mistä.

Kaikkea tehdään kolme kierrosta per 10-20 toistoa.  Eli kaikki oikeat ihmiset tekee joka liikettä sen 60 per reeni.  Kyykyssä ei liene kenellekään mitään ihmeellistä; varttikyykkykin riittää.  Keskeisempää on liikkeen nopeus kuin syvyys.  Kädennostot ovat myös monelle salilta tuttuja; salilla käsissä vaan tapaa olla pienet käsipainohanttelit.  Nyt ei ole.  Haarahypyt ilman hyppyä eivät ole niin selkeä juttu: siinä vain kädet liikkuvat ja tekevät puoliympyrää niin, että kädet osuvat toisiinsa ylhäällä ja alhaalla.  Homman ehkä väsyttävin liike.  Lopulta pystypunnerrus on varmasti kaikille tuttu, mutta nyt vain jätetään levytangot ja käsipainot pois ja tehdään vain kovasti tuulettamiselta näyttävää liikettä.

Koko treeni kestää vähän reilun kolme minuuttia yhteensä ja sisältää sen 240 toistoa kun tekee maksimivolyymilla.  Kun sen tekee kolmesti päivässä, toistoja tulee miehekkäät 720, vaikka aikaa koko touhuun käyttää vain hieman reilut kymmenen minuuttia.  Näin aloittelijana itsekin suosittelen lämpimästi kaikille, vaikka pitkäaikaisvaikutukset, kuten kunnon kohoaminen, vielä antavatkin odottaa itseään.